Vakioveikkaus: Vedonlyönnin ammattilaisen peliopas

Vedonlyönnin ammattilainen Juha Koivula käy läpi Vakio-pelaamista ja AnnaBetin Vakio-ohjelmaa

Huom! Artikkeli on julkaistu vuonna 2019 ja jotkut ominaisuudet ja hinnat ovat muuttuneet.

Vakio on kuulunut suomalaisten suosikkipeleihin jo vuosikymmeniä. Ennen vanhaan kioskilla rastiteltiin pieni järjestelmä sisään ja jännitettiin lauantaisaunan ohella rivin kehittymistä. Tällainen pienimuotoinen pelaaminen on edelleenkin ihan mukavaa viihdettä. Siinä vaiheessa, kun rivien hinnat kuitenkin alkavat nousta, niin kannattaa harkita millä tavoin Vakiota pelaisi tuottavimmin.

Isojen Vakio-järjestelmien pelaaminen ei ole järkevää. Vaikka järjestelmien avulla saa mukaan halutut alipelatut kohteet, niin mukaan tulee todella isoja määriä alikertoimisia rivejä, jolloin pelin kokonaisuus painuu väkisin alikertoimiseksi. Harava-pelaaminen onkin ehdottomasti suositeltavampaa, jolloin voi painottaa ideakohteita, mutta iso osa alikertoimisista riveistä jää pois. Harava on kuitenkin nimensä mukaisesti haravointia, jolloin on tuuristakin kiinni, että sattuuko se paras ja tuottavin rivi mukaan omaan haravaan.

Tässä vaiheessa esiin astuvat erilaiset tietokoneohjelmat, jotka mahdollistavat entistä voitollisemmat pelitavat. AnnaBetin Vakio-ohjelma on paras mihin itse olen netissä törmännyt. Sen käyttämistä kannattaakin harkita, jos oma tai oman kimpan kierroskohtainen pelivaihto nousee edes muutamiin kymppeihin. Mikäli puhutaan yli sadan euron kokonaisuuksista, niin siinä vaiheessa itse pidän ohjelman käyttöä jo ehdottoman järkevänä. 

AnnaBetin Vakio-ohjelman käyttö maksaa 13,90 euroa kolmen viikon ajalta. Veikkaus tarjoaa nykyään useita Vakioita viikoittain, joten jos pelaa vaikkapa neljä vakiota viikossa, niin kolmen viikon aikana Vakioita tulee pelattua 12 kertaa. Tämä tarkoittaa reilua euroa ohjelman käyttömaksua Vakiota kohden. Tästä voidaan hahmottaa, että jo muutamilla kympeillä pelatessa ohjelman käyttömaksu ei laske palautusta juurikaan, mutta tarjoaa paljon etua. 

Vakio-ohjelman käyttö

Käyttöopas päästään aloittamaan pienellä hehkutuksella. Kun testailin Vakio-ohjelmaa perjantaina 1.2. Veikkauksen uuteen Liigarekkaan, niin laitoin ohjelman avulla hajarivejä sisään noin satasen edestä ja tuloksena oli mukava voitto 617,60 euroa! Vastaavaa riviä en olisi saanut kiinni järjestelmäpelaamisella, sillä yksittäisistä tuloksista esimerkiksi KalPan voitto tai tasapeli otteluun TPS-HIFK olivat selvästi ylipelattuja, joten tuskinpa olisin niitä järjestelmään laittanut. AnnaBetin Vakio-ohjelma tutkii kuitenkin jokaisen yhdistelmän läpi ja poimii pelaajalle parhaat rivit. Tässä tapauksessa muista kohteista saatiin niin paljon etua, että tuloksena oli ylikertoiminen osuma, vaikka pari yksittäistä merkkiä olivat ylipelattuja.

Liigarekka voittokuponki
AnnaBet Liigarekka osuma

Vakio-ohjelman käyttäminen on todella helppoa. Alla esimerkkikuvassa perinteisen lauantaivakion näkymä. Ohjelma näyttää oletuksena eri värein yli- ja alipelattuja kohteita, joista näkee osviittaa kierroksesta. Oletusarvona Vakio-ohjelma asettaa omiin todennäköisyysarvioihin markkinan mukaiset arviot (Veikkaus + muut toimistot). Jo näillä lähtöprosenteilla pystyy pelaamaan järkeviä rivejä, mutta totta kai itse arvioita viilaamalla voi hakea vielä parempaa tuottoa. Prosentteja voi siis muuttaa oman maun mukaan ja ne tallentuvat ohjelman muistiin.

Lauantai Vakio

Kun on saatu sopivat arviot asetettua, niin tämän jälkeen on hyvä hieman säätää haun asetuksia. Mikäli haluaa kierrättää kaikki rivit esimerkiksi joidenkin varmojen kautta, niin tällöin halutut kohteet ja merkit tulee ruksittaa ohjelmasta. Mikäli ruutuun ei merkkaa mitään, niin ohjelma olettaa valituksi 1×2. Tämän jälkeen voi määrittää millä summalla haluaa rivejä haettavan. Odotusarvo-kohtaan ei välttämättä tarvitse laittaa mitään (päivitys: odotusarvo kannattaa määrittää niin että rivejä löytyy enintään palvelussa mainitun suodatettujen rivien ylärajan verran), mutta ruksi kannattaa ehdottomasti laittaa kohtaan, jossa ohjelma lajittelee rivit parhaimman odotusarvon mukaan. 

Yksinkertaisimmillaan homma on tässä ja tämän jälkeen voi klikata Hae rivejä -nappia. Mikäli haluaa säätää hakua tarkemmin, niin Suodatukset-välilehdeltä löytyy vielä vaihtoehtoja. Mikäli haluaa karsia joko liian epätodennäköisiä tai todennäköisiä riviä ulos, niin voi asettaa rajakertoimia näihin. Lisäksi voi tehdä myös muita asetusten säätöjä. Itse olen pitkän päälle mennyt hyvin perusasetuksilla.

Asetukset

Voitto-osuuksien hakuaikaa kannattaa kasvattaa isommissa Vakioissa, jotta ohjelma ehtii sitä enemmän hakea osuuksia Veikkauksen palvelimelta. Kun rivit on haettu, niin näkyville tulee yhteenveto. Esimerkiksi maanantain 11.2. Vakiossa (10 kohdetta) näkymä oli seuraavanlainen:

Valitut rivit

Yhteenvedossa näkyy todennäköisyys 10 oikein tulokselle ja muillekin vaihtoehdoille. Lisäksi ”näytä rivit” -valikosta näkee rivejä erikseen ja saa yleiskatsauksen kierroksesta. Tämän jälkeen voi jättää rivit sisään Veikkaukselle tai mahdollisesti vielä muuttaa asetuksia ja tehdä haun uudestaan. 

Listauksesta näkyy myös valittujen rivien jakauma. Esimerkiksi tässä tapauksessa heti kohteen 1 kotivoitto on jäänyt niin alipelatuksi, että lähes kaikki rivit kulkevat sen kautta. Kun on saatu sopiva kokonaisuus kasaan, niin painaa vain ”Pelaa rivit Veikkaukselle” -nappia.

Pelaa rivit

Tämän jälkeen tulee syöttää Veikkauksen käyttäjätunnus ja salasana ja klikata vain kerran ”pelaa automaattisesti” -nappia.

Pelaa rivit Veikkaukselle

Hetken kuluttua tulee ilmoitus, että rivit on pelattu ja homma on valmis! 

Tämän jälkeen voi tarpeen mukaan siirtyä uudestaan Vakio-ohjelmaan jättämään lisää rivejä. Esimerkiksi jos nyt haluaa karsia harvemmin osuvia rivejä, niin Maksimirajakerroin-kohtaan voi asettaa rajaksi vaikka 15 000, niin näin ollen epätodennäköisimmät rivit leikkaantuvat pois. Tässä tapauksessa toki voi olla hyvä lisätä myös odotusarvoon jonkinlainen leikkuri, vaikka 1,00 kohdalle, jotta mukaan ei tule useasti osuvia, mutta alikertoimisia rivejä.

Kun haku on suoritettu uusilla ehdoilla, niin Vakio-ohjelma tarjoaa mahdollisuuden karsia hausta aiemmin pelatut rivit pois ja tämän jälkeen voi pelata jäljelle jääneet rivit.

Poista pelaamasi rivit
Pelaa suodatetut

Jos nyt ollaan tyytyväisiä riveihin, niin voi jäädä odottamaan otteluiden alkua. AnnaBetin Vakio-ohjelma tarjoaa kätevän tavan seurata rivien menestystä. Tulostarkistuksessa tilanteet päivittyvät automaattisesti, mutta tarpeen mukaan voi itse myös vaihtaa ottelujen tilanteita. Koko ajan näkyy reaaliaikaisesti tilanne, että onko joissain riveissä tulossa täysosumaa tai pienempiä osumia.

Tulosseuranta

Näkyvillä on myös rivikohtainen tilanne ja mahdollinen voittosumma rivin pelaamisen ajankohdan tilanteen mukaan. Tarkka voittosumma selviää vasta myöhemmin, koska myöhemmin pelatut eurot luonnollisesti vaikuttavat voitto-osuuksiin.

Voitto-osuudet

AnnaBetin Vakio-ohjelma löytyy osoitteesta: annabet.com/vakio

Oppaan kirjoittaja Juha Koivula on vedonlyöntialan ammattilainen, jolla on kokemusta ammattimaisesta vedonlyönnistä jo yli 15 vuoden ajalta. Hän on erikoistunut jääkiekon Liigan ja muiden jääkiekkosarjojen arviointiin. Lähellä sydäntä on jo pitkään ollut myös Veikkauksen totalisaattoripelit, kuten Tulosveto, Moniveto ja Vakio.